HAKOSALO
Ohjaa työntekijöitäsi onnistumaan!


Ota yhteyttä

 
« Edellinen | Seuraava »

Tunnelmia Hakosalon 20-vuotisjuhlista

Julkaistu 3.12.2015, päivitetty 21.10.2016
 

Hakosalo Software Oy:n 20-vuotista historiaa juhlistettiin kakkukahvien merkeissä Teknologiakeskus Pripolissa maaliskuussa 2015.

Tilaisuuden avasi Hakosalo Software Oy:n perustaja Petri Hakosalo. Yrityksen aikuisikään kasvattaminen on ollut haastavaa, mutta antoisaa. Yksi tärkeä yhteistyökumppani on ollut Satakunnan ammattikorkeakoulu, josta suurin osa Hakosalon 14 työntekijästä on rekrytoitu.

Mirja Vauhkosella oli 20 vuotta sitten tärkeä rooli Petrin yrittäjyyden kannalta. Yritysneuvojana silloin toiminut Mirja kuvailee, että yhteistyö Petrin kanssa oli antoisaa molemmin puolin. Samalla kun Petri opiskeli yrittäjyyttä, Mirja perehtyi tietojärjestelmiin. Hänestä tuli myöhemmin Petrin ensimmäinen asiakas.

Rauman kaupungin yrityspalvelupäällikkö Heikki Nurmi oli mukana Hakosalo Softwaren ensimmäisten tuotteiden suunnittelussa asiakkaan roolissa. Raumalla oli käytössä niin YPRek, Yrinet kuin toimitilarekisterikin.

Satakunnan ammattikorkeakoulun Marko Mikkola kehoitti puheessaan suuntaamaan katseet tulevaan. 1900-luvun saavutus oli työntekijän tehon monikymmenkertaistaminen, nyt 2000-luvulla haasteena on tehdä sama tietotyölle.

Tämä ohjelmanumero tuli yllätyksenä Petrille. Porin Yrittäjien puheenjohtaja Jari Taimi luovutti Petrille kultaisen yrittäjäristin tunnustukseksi hänen 20-vuotisesta yrittäjäurastaan.

Tilaisuuden koskettavin puhe tuli vapaa sana -osiossa, jossa Petrin setä / Jounin isä Lauri Hakosalo innostui aktivoimaan yleisöä jumpan keinoin.

Puheensa päätteksi Lauri ojensi Hakosalon johtoryhmälle tiedon puun tukemaan seuraavan 20 vuoden taivalta. Aikoinaan Jouni sai Petriltä ylioppilaslahjaksi tiedon puuksi nimetyn omenapuun, joka kukoisti Jounin lapsuudenkodin takapihalla aina viime vuoteen asti.

Mitä muutakaan sitä voi syntymäpäivänä tarjoilla, kuin mansikkakakkua?

Tilaisuuden rennommassa osiossa vieraita hämmästytti ja ilahdutti taikuri-mentalisti Tommi Lahti (vasemmalla), joka jalkautui juhlaväen keskuuteen lavashown jälkeen.

Tapahtuman puitteista vastasi Teknologiakeskus Pripoli ja tarjoilusta Amica.

Onnittelemaan saapuivat myös Yrinet-jälleenmyyjämme/yhteistyökumppanimme Rock My Busineksen Riia ja Janne Rauhala.

Juhlatunnelmissa

Hakosalo Software Oy:n hallitus: Jouni Hakosalo, Petri Hakosalo, Aarno Hakamäki (hallituksen pj.) sekä Timo Varis.

 

 

Hakosalo Software Oy

Hakosalo Software on porilainen ohjelmistotalo, joka työllistää 12 tietoalan ammattilaista.

Tiedepuisto 4, 28600 Pori
Puh. 010 231 0560
helpdesk@hakosalo.fi
www.hakosalo.fi